Sivut

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kuudes agilitykerta

iistaina oli kuudes kerta agilityn alkeiskurssia. Jatkoimme pienen pätkän tekemistä, tällä kertaa pätkä koostui vain kolmesta esteestä: hypystä, putkesta ja hypystä. Päätin heti alusta lähtien, että tällä kertaa teemme tuon pätkän takaperin ketjuttamalla. Aloitimme siis hyppimällä viimeistä estettä, jotta sain Akiraan vähän vauhtia ja sen jälkeen otimme putken mukaan. Sain lopulta Akiran ihan hyvään vauhtiin, ja koira vaikutti innostuvan tekemisestä. Apuna motivoinnissa käytin näyttelyistä hankittua ketunkarvaista koulutuslätkää, jolla saimme ihan hyvät jahtaamisleikit aikaiseksi. Ensimmäistä hyppyä emme ottaneet lopulta ollenkaan, koska Akiran vire oli parhaillaan kun olin pari kertaa saanut tehtyä putki + hyppy -setin. Kiitos oikealla hetkellä lopettamisesta kuuluu ohjaajalle, joka painotti nyt paljon sitä, että osaamme lopettaa sillä hetkellä, kun koira on selvästi vielä innostunut ja onnistunut viimeisimmässä toistossa. Tämä on asia, jossa kaipaan ehdottomasti harjoitusta. Jotenkin helposti meinaan tehdä liikaa toistoja, koska tiedän, että meillä on vain tuo tunti viikossa käytettävissämme. Kotona on helppo lopettaa muutaman toiston jälkeen, koska tiedän, että voimme jatkaa vaikka saman päivän aikana saman jutun treenaamista.

Harjoittelimme myös pussia, joka lähti ihan hyvin sujumaan. Tässä vaiheessa meitä oli kolme ihmistä mukana pitämässä huolta, että harjoitus menee oikein: ohjaaja piti Akiraa hihnasta, toinen kurssilainen piti pussin suuta ylhäällä avoimena ja minä olin pussin päässä kutsumassa Akiraa. Joka toiston jälkeen pussin suuta laskettiin hieman alemmas. Tätä otimme neljä toistoa, emmekä siis vielä päässeet siihen pisteeseen, että pussi olisi ollut vapaana maassa. Mutta ehkä ensi kerralla!

Akira painii imurin kanssa. Imuri saa hännän vispaamaan.
Olen nyt panostanut kentän ulkopuolisiin treeneihin uudella tarmolla. Olemme jatkaneet 2on2off-kontaktien treenaamista paitsi sisällä kotona myös ulkona. Olemme treenanneet niin kaupan pihalla katukiveyksen avulla kuin lenkillä kivien päällä. Tarkoituksena on saada Akira yleistämään tuo asento kodin ulkopuolelle. Ajattelin, että otamme tuota harjoitusta eri paikoissa joka päivä ainakin yhdellä lenkillä. Sitten pitäisi miettiä, millä tavoin jatkan treenaamista kentällä. Mietin, että voisin ehkä kokeilla ihan vanhanaikaista takaperin ketjuttamista, nostaisin siis Akiran vaikkapa puomin loppuun, ja naksulla yritän saada koiran huomaamaan, että tässä yhteydessä tuota samaa kikkaa voi käyttää lelun/herkkujen tienaamiseen.

Nyt meillä on myös mahdollisuus jatkaa agilityryhmässä treenaamista kesäkauden loppuun asti. Otin alkeiskurssin ohjaajan kannustuksesta yhteyttä jatkoryhmän ohjaajaan, joka lupasi meidän tulla kokeilemaan, miten treenit lähtevät siellä sujumaan. Painotin hänelle, että tarvitsemme runsaasti perustreeniä esteisiin, joten sen ei pitäisi sitten tulla yllätyksenä. Jänskättää, toivottavasti saamme sitten jatkaa siellä koko loppukauden ajan!

Akira päikkäreillä. Ja irtokarvoja löytyy kiitettävästi kyllä!

Tajusin tässä yhtenä iltana ämpärin kiertämistä treenatessamme, että Akira on tainnut tottua tekemään treenit kotona aika alhaisella viretasolla. Rauhassa tekeminen on ennemmin sääntö kuin poikkeus, johon en ole tajunnut reagoida ennemmin. Tämä sitten varmasti näkyy kaikessa muussakin, esimerkiksi siinä, että kentällä Akira tekee kaikki jutut varsin rauhallisesti. Olisi pitänyt alusta asti panostaa oikeanlaiseen viretilaan, mutta se on ollut hankalaa, koska minulla ei ole ollut konkreettista käsitystä siitä, millainen oikea viretila on. Olen nyt sitten ajatellut kotonakin käyttää lelupalkkaa mahdollisimman paljon, koska sillä saan vauhtia koiraan herkkujen vain hidastaessa tahtia entisestään. Viime päivinä tehdyt treenit kissan onkilelua käyttäen ainakin ovat vaikuttaneet ihan hyvältä. Jos jollakulla on vinkkejä, miten saisin tämän viretilaongelman korjattua, niin saa vapaasti kommentoida ja ohjeistaa!

Terveysasiasta nyt sen verran, että uskon antibioottien alkaneen tepsiä. Akira ei nuole enää jatkuvasti vehkeitään ja on vaikuttanut yleisesti pirteämmältä. En ole aiemmin tajunnut, että Akira on ollut vähän apaattinen viime viikkoina, mutta nyt huomaan sen kyllä. Rassukka, vaikea sanoa kauanko Akira ehti kärsiä virtsatietulehduksesta ennen huomaamista. Sinällään sen huomaaminen uroksella tuntuu minusta hankalalta, että uroksilla merkkailu on muutenkin ihan erilaista kuin nartuilla. Toivotaan, että perjantain kontrollinäytteestä saadaan puhtaat tulokset ja päästään sitten mukaan näyttelyihin!

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Juhannustunnelmia

Juhannus sujui vauhdikkaissa merkeissä. Vietimme viikonlopun kotiseudullamme Koillis-Lapissa. Noilla reissuilla parasta ovat metsälenkit, joiden aikana koiraa voi pitää vapaana. Luontainen hereilläolorytmini saa aikaan sen, että lenkkeilemme usein sellaiseen aikaan, että porukkaa ei ole enää liikkeellä. Toisaalta, kun asukkaita on vähän on myös todennäköisyys törmätä muihin ulkoilijoihin aika pieni. Niinpä Akira saa kirmata pitkiä aikoja vapaana, ja sekös poikaa naurattaa!


Juhannuspäivänä piipahdimme Rovaniemen kansainvälisessä koiranäyttelyssä moikkaamassa Akiran siskopuolta. Samalla Akiran emäntä sai taas hieman lisäsiedätystä näyttelyistä, ettei sitten tosi paikan tullen ehkä jännittäisi ihan niin paljoa. Päivä oli kaikkiaan aivan mahtava: oli kiva tavata Navi ja Navin emäntä, joka antoi paljon hyödyllisiä koulutusvinkkejä jälleen kerran. Akira pääsi vähän leikkimäänkin Navin kanssa, vaikka Navi ei ollut yhtä innokas painimisesta kuin Akira olisi ollut. Liekö jotain vaikutusta silläkin, että Akira oli suhteettoman kiinnostunut Navin takapuolesta ja yritti käyttää hyväkseen jokaisen hetken, jolloin Navi ei huomannut suojella takalistoaan. :D Tapasimme myös pari muuta shibaa tuon päivän aikana, niistä toinen näkyykin toisen kuvan taustalla. Navin osalta näyttely sujui todella hienosti, mutta en toisaalta ihmettele, sillä Navin keskittyminen kehässä on ihan eri luokkaa kuin Akiran. Päivä oli todella kiva kokemus kaikkiaan! Akira oli aivan naatti, kun lähdimme alueelta. Tästä on hyvä ottaa opiksi omia ensimmäisiä näyttelyjä varten: häkki mukaan rauhoittumista varten, ja mahdollisimman paljon aikaa lepäilylle.



Ikäväksemme tämän viikonlopun jälkeen saimme nyt myös käydä ensimmäistä kertaa eläinlääkärissä muusta kuin rokotussyystä. Akira pissasi kahtena yönä unissaan, mikä on selvä merkki siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Virtsanäytteen ottaminen oli luku sinänsä. Sain siinä pakasterasian kanssa kykkiessäni huomata, että ei urokset tosiaan montaa pisaraa kerralla pissaa reviiriä merkkaillessaan. Onneksi se kerätty teelusikallinen tai pari riitti diagnoosia varten. Akiralla todettiin ärhäkkä virtsatietulehdus sekä myös tulehtunut eturauhanen. Virtsassa oli myös runsaasti kiteitä, minkä vuoksi virtsarakko ja eturauhanen tarkastettiin ultraäänellä. Rakossa ei onneksi ollut merkkejä virtsakivistä tai isoista kide-esiintymistä. Akira sai myös sormen takapuoleensa, mikä ymmärrettävästi ei kovin innostanut. Shibakiljuntaa ei kuultu koko aikana, vaikka vähän jo sitä odotin, kun poika yritti vatsaa ajeltaessa rimpuilla pystyyn. Enpä ole kuullut shibakiljuntaa muutenkaan varmaan puoleen vuoteen, mikä ei tosiaan ole kuin pelkästään hyvä asia.

Nyt sitten napsitaan antibiootteja ja toivotaan, että tulehdus taittuu näillä. Samalla myös jänskätetään sitä, ehtiikö Akira toipua ajoissa niin, että meidän ei tarvitse skipata ensimmäistä näyttelyämme antidoping-sääntöjen vuoksi. Ensimmäiset lääkkeet menivät alas herkkuihin naamioituina, onni on ahne koira!


Loppuun vielä juttua treeneistä: ollaan nyt Akiran kanssa treenailtu 2 on 2 off -kontakteja naksuttelemalla. Juttu on lähtenyt kivasti sujumaan, ja Akira on ollut innostuneen oloinen. Saapa nähdä, miten tämä tästä kehittyy! Kuvaan videota edistymisestä ja julkaisen sen sitten, kun olemme vähän pidemmällä.

Tommi puolestaan on alkanut treenata Akiran kanssa mangusti-istuntaa. Tässäkin on käytetty naksutinta, ja Akira huomasikin nopeasti, mistä tempussa on kyse. Hauska seurata tuon kaksikon yhteistyötä!

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Viides agilitykerta

Pakko kirjotella taas näin agilityn jälkeen, on niin hyvä mieli jälleen kerran. Vähän harmittaa jo valmiiksi, että enää on kolme kertaa jäljellä, ja sitten alkeiskurssi loppuu. Talvikausi alkaa vasta paria kuukautta myöhemmin, joten vaikka me saataisiinkin paikka mölliryhmässä tms, niin väkisinkin tulee pari kuukautta taukoa. Sitä odotellessa pitää tehdä kaikkea yhteistyösuhdetta lujittavaa treeniä ja jotain pohjatöitä, jotka sitten helpottaa itse agilitytreenausta.

Kuvitus taannoiselta koirapuistoreissulta.
(Ei ole vielä kuvaajaa agilitytreeneissä mukana, pitää tyytyä aiheeseen liittymättömiin kuviin.)
Tänään siis jatkettiin tuttujen esteiden treenaamista. Akira keskittyi paremmin kuin viimeksi, ja uskalsin jopa pitää Akiraa irti osan ajasta. Normaalisti siis pidän kevyttä hihnaa, joka saa laahata maassa Akiran perässä. Se auttaa varmistamaan selustaa, jos Akira päättääkin pinkaista väärille teille. Hihna tietenkin aiheuttaa ongelmia jalkoihin sotkeutuessaan, minkä vuoksi olisikin ihanteellista päästä siitä eroon mahdollisimman pian. Ensin kuitenkin on vahvistettava Akiran keskittymistä yhteiseen tekemiseen. Yleisesti kyllä pakko sanoa, että Akira oli tänään selvästi viime kertaa motivoituneempi, ja meillä olikin kaikkiaan kivat treenit!


Olen nyt pyrkinyt pohjustamaan Akiran keskittymistä esimerkiksi käymällä treenailemassa erilaisilla hiekkakentillä lähiympäristössä. Vedetään lyhyitä, helppoja treenejä, jotka sisältävät paljon leikitystä ja onnistuneita suorituksia. Lisäksi tänään palkkasin pienen odottelutuokion aikana (yleisestihän välttelen odottamista, jotta koiralle jäisi kentästä muistikuva hauskana paikkana, jossa puuhataan yhdessä kaikkea kivaa) Akiraa kontaktista, jota Akira sitten alkoikin tarjota todella aktiivisesti, vaikka lähellä oli paljon koiria. En ole aiemmin tehnyt tätä, koska agilityssä itsessään koiran ei tule olla kontaktissa samaan tapaan kuin tokossa, enkä halua siis liiaksi vahvistaa kontaktinottoa. Kuitenkin tuo vaikutti nyt toimivan: Akira reagoi paremmin nimeensä ja oli enemmän läsnä tilanteissa heti tuon palkkaamistuokion jälkeen. Pitää jatkaa monipuolisesti suhteen vahvistamista. Kiitokset kaikista tähän asti saamistani vinkeistä Akiran kasvattajalle sekä sisarpuolten omistajille!


Akira on selvästi mieltynyt A-esteeseen ja puomiinkin. Molemmille menee heti kun vain tilaisuuden saa, A-estettä meni taas monta kertaa putkeen heti edelliskerrasta vaan palkan saatuaan. Puomilla ei tarvinnut enää imuttaa, mutta puolivälissä piti palkata, kun vaikutti että Akira saattaisi muuten harkita alas hyppäämistä. A-esteeltä Akira ehti kerran hypätä juuri ja juuri kontaktialueelta. Ensin säikähdin, sitten nolostuin, sitten säikähdin uudestaan. Onneksi mitään ei käynyt. Tilanne kuitenkin osoitti sen, että ihan aiheesta olen namin kanssa ollut jarruttelemassa alastuloa. Ajattelin nyt alkaa treenailla 2 on 2 off -kontakteja laatikkotreeninä, jonka pääpointtina on saada koira hakeutumaan itse kontakteille oikein. Keinuakin saatiin tehtyä ilman, että minun tarvitsi olla pitelemässä laudan toista päätä. Akira ei selvästikään tykkää, kun lauta osuu maahan, mutta hiljalleen sitäkin saadaan kehitettyä. Eteenpäin on jo menty paljon!


Uutena juttuna tehtiin pientä pätkää, joka sisälsi hyppyjä ja putken. Akiran kanssa ei päästy tekemään varsinaista pätkää kokonaisuudessaan, koska todettiin ohjaajan kanssa, että pitää vahvistaa putkea vielä. Akira viime kerralla jostain syystä alkoi vieroksua putkea, ja niinpä nyt tehtiin sitä treeniä uusiksi. Onneksi saatiin sitten hyvä draivi siihen, vaikka hyppy-hyppy-putki-settiä en kasaan saanutkaan. Kaksi hyppyä kyllä meni jo hienosti, mutta putkeen en tiukassa käännöksessä enää koiraa saanut. Olisi pitänyt vetää pienet valssit tai persjättö siihen, mutta minun aivokapasiteetti ei noin moneen asiaan vielä riitä. Varsinkin, kun pitäisi välttää käsiohjausta, ja samaan aikaan yhä jännitän sitäkin, pysyykö Akira vapaana hallinnassa.. Mutta ensi kerralla uudestaan, ehkä se tästä lähtee sujumaan! Huomenna olisi menossa porukkaa omatoimisesti treenailemaan, houkuttelisi liittyä joukkoon.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Mätsäröintiä

Käytiin eilen Akiran kanssa taas mätsäreissä. Edelliskerrasta on kulunut pari kuukautta, ja olen tässä välissä ehtinyt perehtyä tarkemmin joihinkin asioihin. Harjoitusta on myös hampaiden ja pallien kopeloinnista saatu taas lisää, samoin kuin sekä seisomisesta että liikkumisesta. Ehkä tämä kaikki olikin syynä sille, että tällä kertaa minulla ei enää jännittänyt ihan niin paljoa kuin aiemmin. Oikeastaan en edes tiedä miksi jännitän, kyseessähän on kuitenkin leikkimielinen kisa, johon tullaan nimenomaan harjoittelemaan.

Akira ensimmäisten mätsäreidensä palkintosetin kanssa.

Eilinen tuomari ei juurikaan ohjeistanut koirakoita esimerkiksi paremman asettelun tai muiden näyttelyyn liittyvien asioiden suhteen, minkä vuoksi kehät etenivät vauhdilla. Yleisellä tasolla Akira kehittyy minun mielestäni tässä hommassa kerta kerralta: antaa käsitellä pöydällä paremmin, liikkuu hihnassa enemmän oikeaan kuin väärään suuntaan, seisoo ja antaa asetella jalkoja jos niin tarvitsee. Saatiin kuitenkin sininen nauha ja lopputuloksena ei sijoitusta, vaikka oltiinkin viimeinen kehästä ulos kätelty koirakko. Syynä tälle oli se, että Akira ei enää sinisten kehässä jaksanut keskittyä, seisominen etenkään ei kiinnostanut. Varmaankin tutun koirakaverin visiitti ennen kehää oli liikaa, Akiran huomio kun tuntui olevan muissa koirissa koko tuon kehän ajan.

Akiran toiset mätsärit helmikuussa.
Meidän mätsäriura on ollut aika hupaisa. Ensimmäisissä mätsäreissä oltiin PUN1, toisissa SIN1, näissä kummassakaan ei ollut BIS-kehää. Noiden kahden ensimmäisen kerran jälkeen ei ole sijoituttu, vaikka itse ainakin näen selvää kehitystä niin koiran kuin omassa toiminnassanikin. Tässä tiivistyykin aika hyvin se, kuinka mätsärit tosiaan ovat leikkimielisiä ja sijoitukset tuomarin maun mukaisia. Varsinkin ensimmäisellä kerralla me törttöiltiin aika paljonkin, mutta tuomari ilmeisesti mieltyi Akiran jääräpäisyyteen ja halusi palkita Akiran kaikesta huolimatta. Jälkikäteen minulle on paljastunut, että kyseinen tuomari itse harrastaa huskyja, joten alkukantaiset rodut selvästi ovat mieleen.
Sekä Akira että emäntä skarppaavat huhtikuisissa mätsäreissä.
Tarkoituksena on käydä vielä kahdet mätsärit ennen heinäkuista näyttelydebyyttiä. Tänä iltana olisi myös yhdet mätsärit tarjolla, mutta kyseessä on collie-yhdistyksen mätsärit, joissa valitaan myös kaunein collie. Pelkään pahoin, että nuo olisivat kohtuullisen epämotivoivat mätsärit, sillä shelttien esiintyminen on aika eri kastia Akiran kanssa. :D

torstai 12. kesäkuuta 2014

Agilityn alkeiskurssilla

Tiistaina oli neljäs kerta agilityn alkeiskurssia Akiran kanssa. Olemme aiemmilla kerroilla harjoitelleet hyppyestettä, putkea, rengasta, keinua ja A-estettä. Tällä kerralla harjoittelussa olivat puomi ja pujottelu.

Akira koirapuistossa toukokuussa.
Puomi sujui helpommin kuin oletin: Akira lähti heti esteen luo päästyään kipittämään pitkin puomia. Namitin koiraa heti aika paljon, että saisin mahdollisimman positiivisen ensimmäisen kokemuksen esteestä. Akira meni esteen kaikkiaan kolme kertaa, namitusta vähensin joka kerralla. Ensimmäiset kerrat Akira meni katse kiinnittyneenä namiin, eikä ehkä edes tiedostanut esteen korkeutta ja puomin kapeutta. Viimeisellä kerralla Akira jopa kulki oma-alotteisesti ilman jatkuvaa namikontaktia ja vilkuili välillä alas ja sivulle. Onneksi koira ei kuitenkaan hetkahtanut korkeudesta, ja kaikki suorituskerrat menivät siten ihan kivasti. Ensi kerralla sitten olisi tarkoituksena  jatkaa treenaamista etupalkkaa käyttäen. Alkuun ehkä on otettava toisto tai pari palkkaamalla koiraa myös kesken esteen suorituksen, jotta saadaan hyvä startti puomitreeniin.

Pujottelemista harjoiteltiin 2x2-menetelmällä. Tässä tyylissä koira aloittaa keppien välistä pujottelun harjoittelun yhden, kahdesta kepistä muodostuvan portin avulla. Ajatuksena on, että koira oppii menemään ensin tästä portista ja koira palkataan heti sen jälkeen siihen suuntaan, johon varsinaisessa esteessä kepit jatkuisivat, käytännössä siis näiden kahden kepin muodostaman rivin jatkeen suunnassa. Keskeistä on, että koira oppii menemään portista niin, että portin ensimmäinen keppi jää aina sen vasemmalle puolelle. Kun koira osaa mennä ensimmäisestä portista oikein, voidaan ottaa käyttöön toinenkin portti. Tällä tavoin koira saadaan tehokkaasti ja sen omaa aktiivisuutta korostaen oppimaan keppien oikea suoritus.

Tämä harjoittelu tahmasi hieman. Syynä oli varmaankin se, että oltiin jo treenattu paljon muuta, ja tuollainen voimakkaasti omaa aktiivisuutta vaativa harjoitus oli vähän liikaa varsinkin, kun Akiran painikaveri Alma oli lähistöllä. Kun olemme kotona harjoitelleet hyppyä (sekä toko- että agility), olen hoitanut treenin ilman sen kummempia houkutteluja. Olen siis oikeasta toiminnasta naksuttamalla saanut suoritusta kehitettyä oikeaan suuntaan yllättävänkin nopeasti. Kentällä vastaavanlainen toiminta ei kuitenkaan onnistunut. Pitää miettiä, miten ensi kerralla treenattaisiin, jotta tilanteesta tulisi motivoivampi Akiralle. Itse näkisin ihanteena, että pääsisimme harjoittelemaan tätä aivan kahden kesken, jolloin saisin rauhassa naksutella ja Akirallakin olisi helpompi keskittyä. Tietenkin voidaan katsoa, josko tehtäisiin tämä vaikkapa harjanvarsia apuna käyttäen jossain täällä kotipihalla.. :D
Valmiina harhauttamaan.
Aiempien kertojen esteet ovat edistyneet joka kerta. Akira rakastaa hyppyjä, ja käytinkin niitä nyt vähän kuin välipaloina, joiden avulla sain aina vauhtia koiraan. Pari hyppyä ja vauhdikkaat vetoleikit, niin koira keskittyi ja oli kiinnostunut seuraavalla esteellä. Rengasesteeltä Akira pääsi karkaamaan peräti kaksi kertaa suoraan Alman luo, tätä se ei ole aiemmin tehnyt. Akira hienosti odotti esteen toisella puolen ja käskyn saatuaan hyppäsi vauhdikkaasti renkaan läpi. Harmi vain, että vauhdikkaasti se matka jatkuikin siitä suoraan minun ja lelupalkan ohi Alman luo. Jatkossa kiinnitän enemmän huomiota siihen, mihin suuntaan suorituksia treenaan.

A-esteen ja keinun suhteen olen todella tyytyväinen kehitykseen. Keinua Akira alkoi vieroksua ekalla kerralla, eikä olisi lopulta halunnut ollenkaan kiivetä esteelle. Pitämällä keinua liikkumattomana ja laskemalla laudan äärimmäisen hitaasti alas sain sen kuitenkin vähitellen luopumaan epäluuloisuudestaan, ja viimeksi mentiin jo pari kertaa niin, että en koskenutkaan lautaan, vaan se sai laskeutua vapaasti. Tunne putoamisesta laudan mukana on Akiran mielestä yhä ilmeisen epämiellyttävä, mutta vähitellen saadaan varmasti tämäkin sujumaan.

A-este oli ensimmäisellä kerralla todella vaikean oloinen. Akiralta meni valehtelematta varmasti ainakin viisi minuuttia ylittää este. Tästä ajasta valtaosa meni siihen, että Akiraa houkuteltiin nostamaan myös takajalat esteelle. Akira yritti kaikkensa, ettei sen olisi tarvinut tehdä niin: Akira kiipisteli varpaillaan, venytti kaulaa ja keskikroppaa ja yritti kiertää sivusta herkun luo. Lopulta Akira kuitenkin uskaltautui nostamaan takajalatkin esteelle, ja aktiivisella namittamisella este saatiin ylitettyä. Sen jälkeen Akira heti ottiki ja itse ryntäsi esteen päälle ilman sen kummempia pohtimisia. Sama linja jatkui myös viime treeneissä. Akira teki A-esteen varmaan kuusi kertaa putkeen, joka kerta ilman mitään kummempia houkutteluja. Ensi kerralla voidaankin sitten siirtyä etupalkkaan senkin kanssa. Vielä tällä kerralla namitin Akiraa laskeutumisen ajan, jotta se malttaisi tulla esteestä alas riittävän hitaasti eikä hyppäisi puolivälistä.

Juomatauko.
Nyt kaipaisin ehdottomasti apuja motivointiin. Miten pitää koiran vire riittävänä? Entä mikä olisi sopiva treenien rytmitys? Nameissa on se ongelma, että Akiran suoritus monesti hidastuu niitä käytettäessä. Leluista Akira tykkää, mutta kutakin lelua voi käyttää vain pari kertaa putkeen, sen jälkeen kiinnostus muita koiria kohtaan vie voiton. Ihanne olisi, että Akiralle saataisiin jokaiselle esteelle samanlainen innostus kuin minkä hypyt ja A-este nyt vaikuttavat tuottavan.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Perusasiaa Akiran kanssa treenaamisesta


Alusta asti on ollut selvää, että shiban kanssa treenaaminen voi vaatia enemmän ajattelutyötä kuin palveluskoirarotujen kouluttaminen. Siinä missä palveluskoirat on jalostettu toimimaan yhteistyössä ihmisen kanssa ja ovat siten jo pelkän miellyttämisenhalunsa vuoksi ihanteellisia koulutettavia, shiboja on alunperin käytetty pienriistan metsästykseen, ja niitä on totuttu itsenäisyytensä ja omapäisyytensä vuoksi kutsumaan kissamaisiksi koiriksi. Tämän vuoksi lähtökohtanani treenaamiselle onkin koiran mukaan eteneminen. Tavoitteenamme on treenata omaksi iloksi ja kilpailla joskus, jos se oikeasti vaikuttaa mahdolliselta.


Tällä hetkellä tahkoan omaan päähäni muutamia keskeisiä periaatteita, jotka ovat tärkeitä Akiran kanssa treenatessa.

1. Treenien rytmitys ja tekemisen hauskuus
Perusasioita Akiran kanssa treenaamisessa ovat ensinnäkin hauskuus ja lopettaminen aina onnistumisen jälkeen vielä innostuksen ollessa huipussaan. Yhdellä kertaa treenataan yhtä juttua vain muutamien toistojen ajan, minkä jälkeen vaihdetaan aihetta. Alussa innostuin vetämään liian pitkiä treenejä, mikä johti siihen, että Akira ei enää lopulta tullutkaan oma-alotteisesti treenaamaan tokojuttuja. Kun aloin erityisesti kiinnittää huomiota toistojen määrään ja iloiseen yhdessä tekemiseen, palautui myös Akiran kiinnostus treenaamista kohtaan. Nykyään jos otan naksuttimen ja treenipussin esiin, Akira hakeutuu pian vierelleni perusasentoon, vaikka en olisi vielä edes käskyä antanut. Se mielestäni kertoo, että jotain on tehty oikein. :)


2. Motivointia, motivointia, motivointia
Motivoimiseen saa shiban kanssa treenatessa kiinnittää erityistä huomiota. Akiran kanssa on tullut usein huomattua, että koira osaa yllättävän paljon, kunhan sillä on kiinnostusta treenata. Toisella agilityn alkeiskerralla treenasimme Akiran kanssa omatoimisesti hyppyä ja siivekkeen kiertämistä. Akira löntysteli esteen yli hakemaan siivekkeen vierestä palkkionsa, lihapullan palan. Kun nappasin Akiran lempilelun, ketun, mukaan treeneihin, koira osoitti, että osaa hypätä vauhdikkaasti ja hoitaa homman myös kauempaa tapahtuvalla lähettämisellä, kunhan vain löytää syyn esitellä kykyjään. Tämä siis vain yhtenä esimerkkinä siitä, miten koiraa voi erehtyä luulemaan osaamattomaksi sen puutteellisen motivoinnin vuoksi. Jatkuvasti joudunkin kiinnittämään huomiota onnistuneeseen motivointiin ja toisaalta myös oikean vireen ylläpitoon. Siinä minulla onkin vielä paljon opettelemista!


3. Itse keksimistä puolesta tekemisen sijaan
Akiran kanssa houkuttelu ei ole toistaiseksi toiminut kovinkaan hyvin treenaamisessa. Jos houkuttelen, Akira passivoituu, eikä enää itse tarjoa treenattavaa toimintoa. Tämän vuoksi naksutin on meillä varsinkin uuden asian opettelussa aktiivikäytössä. Esimerkki hypyn harjoittelusta: Alussa yritin namin avulla houkutella Akiran kulkemaan esteen yli ja sen sujuessa kiertämään siivekkeen. Muita koirakoita seuratessani olin nähnyt tämän onnistuvan monilta helposti. Akiran kohdalla meni toisin: heti kun en käyttänyt käsiavustusta, Akira istui alas, otti kontaktin ja jäi vain odottamaan ohjeita. Jos puolestaan otin lähtökohdaksi toiminnan kehittelyn naksuttimella, homma lähti alusta asti liikkeelle toisella tapaa. Odotin Akiran tekevän jotain oikeaa (lähestyvän estettä, nostavan tassun esteen yli, nostavan toisen tassun esteen yli, kiertävän siivekkeen..) ja naksutin aina oikealla hetkellä. Akira koko ajan työskenteli keksiäkseen, mitä tällä kertaa haettiin. Tuloksena aktiivisesti oppimisessa mukana oleva koira!

Naksutinkoulutus hakee meillä vielä muotoaan, mutta pidän sitä meille sopivana tapana treenata. On houkuttelullekin paikkansa, esimerkiksi A-estettä harjoittelimme viime kerralla ihan vain houkuttelun avulla. Syynä tälle oli se, että ohjaajan kanssa treenatessa ja esteeseen vasta tutustuessa menen mieluusti siitä, mistä aita on matalin. Kenties joskus tulevaisuudessa osaan noitakin juttuja treenata naksun avulla.

Ensi kerralla kirjoittelen meidän agilityharrastuksen alotuksesta. Tämän jutun kuvitus on muuten viime vuoden elokuulta, jolloin Akira oli kolmen kuukauden ikäinen.

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Kurkistus Akiran elämään

Tämä blogi on omistettu Akiralle, taloutemme ensimmäiselle shiballe. Huippu koira ansaitsee oman bloginsa, ja samalla kenties emännän treenihehkutus kanavoituu järkevämpään kontekstiin.

Tässä blogissa käsitellään siis harrastamisen aloittamista Akiran kanssa. Akira täytti vastikään vuoden, minkä kunniaksi aloitimme treenaamisen agilityn alkeiskurssilla. Agilityn lisäksi Akira kotitokoilee milloin enemmän, milloin vähemmän. Näyttelytreeniä tehdään vaihtelevasti tarpeen mukaan myös. Lisäksi tietenkin yhä teemme työtä peruspohjien kanssa, jotta tulevaisuudessakin elämä sujuu yhtä mukavasti kuin nyt. Tämä blogi käsittelee siis tätä kaikkea, ja tarpeen vaatiessa varmasti muutakin.

Blogin nimi voidaan lukea kahdella tapaa: kippura koulussa sekä kippurakoulussa, mikä kertoo siitä, kuinka iso osa tätä treenaamista on emännän kouluttamista kippuran kouluttajaksi. Tervetuloa seuraamaan, miten yhteinen harrastuspolkumme alkaa!