Sivut

perjantai 29. elokuuta 2014

Serpentiinitreeniä ja pohdintaa vastatuulesta

Tässäpä nyt viime viikon treeneistä lyhyttä raporttia.

Treeneissä harjoiteltiin ns. serpentiinirataa, joka koostui suoraan riviin asetetuista hyppyesteistä ja rivin päässä olevasta putkesta. Harjoitteessa koiran piti hypätä joka toinen este ohjaajan vastakkaiselta, joka toinen ohjaajan puolelta. Hauska piirre oli, että vaikka koira tekee siis serpentiinimäistä mutkittelua hypyissään, ohjaajan kuuluisi juosta periaatteessa vain suoraa, rivinsuuntaista linjaa eteenpäin. Vartalolla ohjaaminen on siten tärkeä osa harjoitetta.

Aloitin treenin pessimistiseen tyyliini "ei tämä nyt kuitenkaan onnistu" (tosi reilua koiraa kohtaan!), mutta ihmetyksekseni Akira lähtikin hyppimään melko vauhdikkaasti. Etenkin ekalla kerralla kämmin kyllä ohjauksessa urakalla muun muassa kääntymällä kasvokkain kohti Akiraa kun Akira oli esteen toisella puolen valmiina hyppäämään minua kohti, kumartumalla ja häseltämällä ihan omituisilla tavoilla, jolloin suoritus keskeytyi. Kurssimme vetäjä kuitenkin huomautti minua heti tästä häsläämisestä, ja seuraavalla kerralla sainkin tätä virhettä korjattua. Tuolloinkin tosin jalkani vähän ehti kääntyä väärään linjaan, muttei yhtä pahasti kuitenkaan. Käsittämätöntä, miten sitä unohtaa täysin oman kroppansa ja asentonsa tiedostamisen kun on oma treenivuoro! Lopulta sain jopa vedettyä pätkän putkeen ja Akira suoritti jopa putken radan lopuksi. Mitään ylimääräisiä lisäpätkiä emme kyllä tehneet, mutta silti minulle tuli tunne, että ehkä tämä tästä vielä joskus iloksi muuttuu.

Sain viime kirjoitukseni jälkeen treenikaverilta kommenttia, että tekstistäni välittyi sellainen "me ollaan kyllä ihan paskoja"-olo. Jostain kumman syystä tuossa keskustelutilanteessa tulin vähätelleeksi asiaa tyyliin "no ehkä juu niin en tiiä", vaikka todellisuudessa tuo tulkinta oli ihan totuudenmukainen. Olo on kieltämättä ajoittain ollut varsin toivoton, ja olenpa pariin otteeseen Tomminkin kanssa jutellut siitä, kuinka järkevää minun ja Akiran on jatkaa tätä harrastusta. On ollut erityisen kädetön olo, kun en toisaalta ole keksinyt, mitä voisin tehdä toisin ja toisaalta olen jatkuvasti treeneissä huomannut, mitä kaikkea teen toistuvasti väärin, enkä kuitenkaan jännitykseltäni osaa kitkeä noita virheitäni. Valitsin rodun tietoisena sen vaativuudesta, mutta silti tämä pitempään jatkunut vastatuuli on tullut hieman yllätyksenä.

Täsmennys: Minulla ei ole ollut haaveita esimerkiksi kilpailemisesta koiran kanssa. Sen sijaan olen toivonut, että voisimme tämän kippurahäntäisen kaverin kanssa harrastaa ja pitää hauskaa yhdessä. Siksi minua onkin harmittanut, kun on vaikuttanut siltä, että tämä haavekuva ei voisikaan toteutua ainakaan alkujaan ajattelemassani muodossa. En halua ottaa kohtuuttomia paineita koiran kanssa harrastamisen suhteen, vaan homman pitäisi yleisesti olla kepeää ja palkitsevaa. Näistä syistä ajatus agilityn lopettamisesta on tuntunut vähintäänkin surkealta.

Vaikka olo etenkin tauon aikana muuttui jo vähän sellaiseksi, että kenties meidän pitäisi vain suosiolla lopettaa, päätin kuitenkin antaa meille aikaa tämän kesäkauden loppuun asti. Tämänkertaisen treenin ansiosta kuitenkin minulle tuli kuitenkin hitusen verran toiveikkaampi olo, ja aloin elätellä toiveita sen suhteen, että esimerkiksi toistojen rajoittaminen, palkkaan panostaminen ja työn alun myötä luonnostaan tapahtunut, minulta saadun huomion väheneminen olisivat vaikuttaneet positiivisesti treeneihimme. Tämä jääkin nyt nähtäväksi!












lauantai 23. elokuuta 2014

Tauon jälkeistä treenailua

Huh, tulipa pitkä kirjoitustauko! Tähän on kaksi selvää syytä. Ensinnäkin, meillä oli kolmen viikon mittainen treenitauko. Lisäksi uskoni meidän yhteiseen harrastamiseen on välillä horjunut aika pahastikin, mutta nyt onneksi olen taas alkanut suhtautua optimistisemmin. Ensimmäisellä kerralla treenit jäivät välistä, koska Lapin reissumme venähtikin aiottua pidemmäksi (ja mukavaa oli!). Seuraavallakin viikolla peruimme osallistumisemme, koska vielä alkuillastakin mittari oli lähellä + 30 astetta, mikä on ehdottomasti liikaa Akiralle. Molemmilla kerroilla ohjaaja lopulta perui treenit, koska niin moni oli ilmoittanut jättävänsä ne väliin. Emme siis kuitenkaan jääneet mistään paitsi. Pari viikkoa sitten lomani päättyi, ja siitä asti olenkin ollut tiiviisti kiinni työkuvoissa. Iltaisin ei ole ollut mitenkään energiaa kirjoitella blogia, mutta kunhan tämä tästä tasaantuu niin varmasti alan taas päivittää aktiivisemmin.

Kaksi viikkoa sitten pääsimme pitkästä aikaa treenaamaan. Tuolloin oli yhä edelleen varsin lämmintä, ja minulla heti jännitti, miten Akiran kanssa kävisi. Loppujen lopuksi kaikki sujui kuitenkin ihan ok. Tuolloin harjoiteltiin vauhdikkuutta ja esteille hakeutumista. Ensimmäisessä osassa oli viisi hyppyä peräkkäin, ja ajatuksena oli mennä pätkä vauhdikkaasti koiran kanssa. Akira hyppäsi ensimmäisen, jätti kaksi estettä välistä ja hyppäsi kaksi viimeistä. Olin kuitenkin tähänkin tyytyväinen, sillä koira eteni vauhdilla ja aiempaa innostuneemman oloisesti. Tuota pätkää tehdessä tuli kuitenkin huomattua pieni toispuoleisuus: Akira teki pätkän paremmin, kun juoksin sen oikealla puolella. Vasemmalta ohjattaessa ongelmia oli enemmän. Tästä huolimatta olin tyytyväinen, sillä homma ei mennyt nuuhkutteluksi ja houkutteluksi. Nyt pitääkin jatkossa treenata huolellisemmin molemmilta puolilta, vaikka kuvittelin jo aiemmin niin tehneeni.

Varsinaisessa treenivaiheessa pätkä koostui kahdesta hypystä ja putkesta. Putki oli taivutettu U:ta muistuttavaksi kaareksi, ja sen molempien suiden lähellä oli kaksi hyppyestettä. Pointtina oli ohjata koira putkeen, siitä ulostulosuun vastakkaisella puolella olevaan hyppyyn, siitä tiukan käännöksen kautta putken vastakkaiseen suuhun ja siitä taas vastakkaisen puolen hyppyyn. Käytännössä ohjaajan ei tarvinut liikkua paljoa, vaan keskittyä oikea-aikaiseen ohjaamiseen ja apukäden käyttöön nopeissa käännöksissä heti hypyn jälkeen. Me jätimme Akiran kanssa tämän vaiheen välistä, koska ajattelin sen olevan liikaa meille. Minulle pääasia oli, että Akira teki ensimmäisen pätkän motivoituneemmin kuin aiemmin ja mielestäni parasta oli, että en nyt latistaisi vauhdikasta mielikuvaa todennäköisesti epäonnistumiseen johtavalla räpellyksellä.

Pätkän sijaan treenasimme rengasta pariin kertaan ja lopputunnista myös keinua. Akira tarjosi taas 2 on 2 offia, josta nyt olisi tarkoitus päästä pelkästään keinun päässä pysähtymiseen. Akira jossain vaiheessa päätti, että keinu ei taas olekaan kiva tai kiinnostava juttu, vaan olisi kiva nuuhkutella muiden jälkiä sen pinnasta. Onnistumisen jälkeen lopetimmekin nopeasti, ettei aiempi hyvä vire tuhoutuisi tällä treenillä täysin.

Vaikka onkin masentavaa olla se koirakko, jolle kaikkia tehtäviä helpotetaan, niin toisaalta katson sen olevan henkilökohtaisesti hyvää treeniä minulle. Ehkä vielä jossain vaiheessa pääsen yli siitä harmituksesta, että muut saavat todistaa epäonnistumisiamme. Epäonnistumisilla nyt tarkoitan tässä sitä, että emme pysty useinkaan treenaamaan niitä varsinaisia treenin aiheita, vaan keskitymme vaan motivaation kehittämiseen ja siinä tapahtuvista pikku askeleista iloitsemiseen. Vielä kivempi toki olisi, jos Akiran innostus todella syttyisi ja pääsisimme keskittymään ohjauksen treenaamiseen sen sijaan, että vain iloitsen että saatiin joku pätkä mentyä edes läpi. :D

Yleisesti ollaan nyt panostettu siihen, että käydään hiekkakentillä leikkimässä pari minuuttia todella vauhdikkaasti. Kepin heittelyä, takaa-ajoa, painimista, yleistä juoksemista ja lelun repimistä, mikä vaan Akiraa kulloinkin parhaiten innostaa. Jotain edistystä onkin huomattavissa, sillä Akira vaikuttaa innostuvan heti huomatessaan, että olemme suuntaamassa hiekkakentälle. Ajatuksena on saada tämä innostus yleistymään myös treenikentälle, jolloin korkeamman vireen avulla saataisiin vähän potkua yhdessä treenaamiseen.

Viimeksi treeneissä myös tosiaan panostin siihen, että olisimme kentällä vain pienen osan treeniajasta ja tuon ajan tekisimme hommia ihan täysillä. Pahoin pelkään, että ensimmäisten alkeiskurssin kertojen tarmokas, lähes tunnin kestänyt (vaikka vain max. 5 toistoa per treenattava asia sisältänyt) treenaaminen on yksi syy siihen, että Akira on hidas ja haluton. Motivaation herättelyksi siis yritän tehdä treenaamisesta superhauskaa ja nopeatempoista. Minun pitää siis vain hyväksyä se tosiasia, että emme yhdellä kerralla saa työstettyä jotain asiaa kovin pitkälle, koska viivymme treenikerran aikana kentällä yhteensä tyyliin 10-15 min.  Toisaalta kuitenkin tosiasia on, että jos koiran motivaatio kuolee täysin niin sitten treenit eivät ainakaan etene. Nyt siis vain panostetaan hauskuuteen, napakoihin 2-3 toistoa käsittäviin pikkutuokioihin ja stressittömyyteen. Koiran ehdoilla eteenpäin. :)

Tähän loppuun kuvia Akiran Lapin reissulta. Akira nautti täysillä siitä, että sai useamman päivän käytännössä juosta vapaana metsän keskellä olleen kämpän ympäristössä, uida lammessa ja leikkiä muiden paikalla olleiden koirien kanssa. Olipa kyllä mahtava reissu!

Vaikka on + 30 C varjossa, Akiran on pakko hiljalleen siirtyä varjosta aurinkoon.

 
Kaulattoman koiran hepulit.

Ensimmäinen omaehtoinen uimareissu, jipii!

Kippura ei saa kastua!

Karvanvaihto ei haittaa, aina on aikaa poseerata.