Iloisia yllätyksiä ensimmäisissä kesätreeneissä

Eilen parin viikon mittainen agilitytaukomme päättyi, kun kesäkausi viimein alkoi. Totuttuun tapaan ehdin jo vähän jännittää ennalta, koska ulkokenttään liittyy monenlaisia häiriötekijöitä, kuten kentän toisessa päässä palloa potkivat lapset tai liikenne kentän lähellä sijaitsevalle asuinalueelle. Mehän kävimme kyllä kentällä jo maanantaina rallytokon merkeissä, mutta silti olin vähän epäileväinen, miten Akira malttaisi keskittyä nyt tähän toisenlaiseen lajiin. 

Stressini oli turhaa, sillä Akira oli kerrassaan huippu! Kun meidän vuoromme tuli, Akira jätti heti hiekan nuuhkuttelut sikseen ja oli valmiina toimintaan. Ajattelin ensin ottaa renkaan yksinään, koska uskoin sen mahdollisesti aiheuttavan ongelmia. Mitä vielä, Akirahan hypätä hujautti renkaasta läpi heti kun sen päästin irti ja lähti siitä pinkomaan omin päin seuraavalle hypylle ja vielä putkeenkin! Missä vaiheessa Akira on alkanut itse hakeutua esteille ja vielä irtoamaan omatoimisesti tuohon tapaan? Olin ihan supermielissäni jo ihan vain tästä, eihän meillä ollut tarkoitus kuin ottaa pelkkä rengas ennen koko radan suorittamista. Palkkasin Akiran tietty heti putken jälkeen pienellä leikillä, mikä selvästi vain innosti koiraa lisää. Alkaisikohan meille tästä löytyä sitä tekemisen meininkiä? 

Simppeli rata. Kymppiesteen jälkeen oli tarkoitus ohjata koira kääntymään niin kuin rata olisi jatkunut kepeillä, jotka olisivat olleet ysiesteen vieressä. 

Radan oli tarkoitus olla helppo startti kesäkauteen ja ulkokentällä treenaamiseen. Tuttuja ohjauskuvioita ja koiran irtoamista. Palkata olisi saanut myös kesken radan, mutta me emme sitä tehneet, koska en halunnut katkaista Akiran hyvää vauhtia. Ekalla kerralla ohjasin huolimattomasti Akiran vitosesteelle, ja niinpä Akira jätti sen ja myös kutosen suorittamatta. Syynä tähän oli ihan vain se, että olin, jälleen kerran, hämmentynyt Akiran vauhdista, ja niinpä juokseminen tuli minulle pääasiaksi ohjaamisen sijaan. Kyllä on pienet nämä ihmisen aivot, kun ei kahta asiaa mahdu päähän yhtä aikaa! Toisella kerralla tämä jo meni paremmin, vaikka kämmäilin sielläkin. Sen jälkeen menimme taukoilemaan, jotta Akiran into tekemiseen ei ehtisi lopahtaa. 

Toisella kierroksella korjasin vitosesteen ohjausta, ja Akira vetikin tyylipuhtaan radan viimeistä estettä lukuunottamatta. Aloin nimittäin kääntyä askelen verran liian aikaisin vauhdilla kymppiestettä lähestyessäni ja niinpä Akira kiersi esteen mukanani. Kouluttajan mukaan suoritus oli muilta osin täydellinen, jes! Otettiin uusiksi putkelta niin, että saisin korjata ohjaustani ja tällä kertaa myös kymppi onnistui, vaikka vähän taas sähelsinkin. Jätimme treenit siihen, että sekä minulle että Akiralle jäisi päällimmäiseksi tunteeksi kesäkauden startista onnistuminen ja into treenata yhdessä. 

Treenasimme myös vähän keppejä verkkojen avulla, ohjureita kun ei tällä kentällä ole. Ekaa kertaa ikinä Akira otti vähän oikeaa rytmiäkin keppien tekemiseen. Ei montaa keppiväliä, mutta jotain kuitenkin! Jospa niidenkin opettelussa alettaisiin vähän edistyä, pitkään kun on tuntunut siltä, että kerta toisensa jälkeen Akira vaan tepsuttaa leppoista ravia keppien päästä toiseen ilman sen kummempaa kiirettä namilautaselle. 

Akiralla oli nyt jotenkin kokonaisuudessaan tosi hyvä draivi tähän hommaan. Koirasta selvästi huomasi, että se tykkää tästä ja haluaa tehdä tätä juttua yhdessä. Varmasti me molemmat on kasvettu tässä talven aikana ja alettu löytää se oikea asenne tähän yhdessä treenailuun. Ja vihdoinkin me saatiin se "lähes täydellinen"-arvio radasta - kylläpä tekikin hyvä kuulla se pitkään jatkuneiden kasvukipujen jälkeen! Jani sanoi myös, että Akirasta tulee kyllä vielä hyvä agilitykoira. Voih, hyvä etten alkanut itkeä ilosta kotimatkalla kun olin niin mielissäni tästä kaikesta. Tältä pohjalta on kiva jatkaa kesätreenejä!