Kontaktitreeniä ja irtoamista

Viime viikon aksatreeneissä ei tehty ollenkaan rataa, vaan harjoiteltiin pelkästään kontakteja ja keppejä. Aiemminhan on Akiran kanssa harjoteltu kontakti 2 on 2 off -tyyliin niin, että Akira itse pysähtyy alastulon kontaktialueelle ilman erityistä käskysanaa. Pidin tätä parempana kuin juoksukontakteja, koska olin lukenut paljon ihmisten tuskailuista juoksukontaktien ja etenkin niiden hajoamisen kanssa silloin, kun vauhdin määrä alkaa kasvamaan. Arvelin, että oma osaamiseni ei todellakaan riittäisi juoksukontaktien riittävän perusteelliseen opettamiseen. Viime aikoina olen kuitenkin hieman muuttanut käsityksiäni: 2 on 2 off -kontaktit rasittavat varsin paljon eturuumista ja hidastavat etenemistä. Kun meille toissa viikolla esiteltiin juoksukontaktien opettaminen kehyksen avulla, päätin antaa niille mahdollisuuden.

Ollaan vähän alustettu juoksukontakteja harjoittelemalla kehykseen hakeutumista. Tämän treenin aloitin naksuttelulla: kiinnostus kehykseen - naks; askel kohti kehystä - naks; tassu kehykseen - naks; kaksi tassua kehykseen - naks; koko koira kehykseen - naks; liikkeestä hakeutuminen kehykseen - naks. Tämä toki on hyvin paljon yksinkertaistettu versio treenistä, todellisuudessa kun naksauksia oli moninkertainen määrä tuohon esitykseen verrattuna, sillä pyrin pitämään vahvistetiheyden riittävänä. Paljoa ei ole tätä treeniä vielä tehty, mutta kehys on selvästi alkanut kiinnostaa Akiraa. Kun kehys alkaa olla selvää kauraa (ei siis vielä pitkään aikaan), voidaan se siirtää kontaktialueelle ja jatkaa kontaktien harjoittelua sen avulla. Raportoin jatkossa, miten tämä lähtee sujumaan.

Samaan aikaan kun tuo ajatus juoksukontakteista alkoi kypsyä kokeiltiin pitkästä aikaa ohjaajan kanssa, miten Akiralla sujuisi A:n ylitys. Noh, eihän se sujunut, A oli nimittäin niin liukasta mallia, että Akira ei halunnut kiivetä sen päälle ollenkaan. Tyydyttiinkin nakittamaan sitä etutassut ylösmenokontaktilla. Tämä ilmeisesti oli hyvä ratkaisu, sillä eilen Akiralla oli heti A:n nähdessään kova veto päällä sen luo. Tämä A oli onneksi parempaa materiaalia, ja Akira ylittikin sen ehkä nopeammin kuin koskaan. Ei siis keikkumista A:n huipulla, jes!

ManKusti-hassuttelua (kyllä, käsky on ilman äng-äännettä..) ratatreenien välissä.

Puomillakin meni paremmin kuin edelliskerralla. Tavoitteena olisi saada Akiralle vähän vauhtia lisää, Akira kun lähinnä tassuttelee kuin sunnuntaikävelyllä konsanaan ja vilkuilee epäluuloisesti välillä alas, välillä naapurikentille. Nyt kuitenkin Akira otti jopa pari juoksuaskelta, kiitos namilautasen. 2 on 2 offia Akira tarjoaa puomilla aktiivisesti, vaikka A:lta se näemmä olikin unohtunut. Unohtuminen on tietty ihan hyvä asia jos juoksukontakteja aletaan harjoitella. Juokseminen puomilla on toki meillä vielä aika pitkän matkan päässä, mutta ehkä siihenkin vielä joskus päästään.

Keinu oli tällä kertaa Akirasta taas tosi epäilyttävä. Keinun suhteen Akiran asennoituminen menee aalloissa: välillä ei ressaa, välillä ei suostu päälle. Tällä ei ole tuntunut olevan mitään tekemistä sen kanssa, miten edelliskerralla on keinun kanssa mennyt. Nyt edelliskerrasta tosin on jo pitkä aika, joten oli odotettavissakin, että ongelmia voisi olla. Keinulaudan kolahdukset eivät herättäneet Akirassa mitään reaktioita, mutta laudan paukuttaminen itse tassun avulla oli todella tympeää koiran reaktioista päätellen. Lopulta vain tehtiin niin, että laitettiin keinun laskeutuva pää pöydän päälle, nostettiin Akira kontaktialueelle ja namitettiin siinä. Se sai luvan olla viimeinen kosketus keinuun sillä kertaa. Ensi kerralla taas uudet systeemit.

Rauhallista käpsyttelyä, mutta ehkä se vauhti hiljalleen löytyy tähänkin kun suoritusvarmuus kasvaa. Tästä kuvasta saa samalla myös vähän osviittaa treenihallin koosta. Kuvassa näkyy vajaa puolet keskikentästä, jolla treenaamme. Hallissa on kolme tuollaista samankokoista kenttää vierekkäin, joten ääntä ja häiriötekijöitä riittää aina ajoittain!

Keppien kanssa ollaan nyt siinä vaiheessa, että Akira saa ohjureiden avustamana mennä ilman hihnaa namilautaselle. Välillä Akira osaa hakeutua oikeaan aloitusväliin hyvin ja menee ilman ohjureiden yli hyppimisiä juuri niin kuin kuuluukin. Välillä taas pitää kokeilla, pääsisikö jotenkin oikaisemaan namilautasen luo nopeammin. Mutta Akira _haluaa_ mennä kepeille, se on ehdotonta plussaa! Tekemistä kyllä riittää tälläkin saralla.

Eilisissä treeneissä Akira harjoiteltiin ennen kaikkea irtoamista, ei niinkään ohjauskuvioita. Jotain yksinkertaista persjättöä tai vastaavaa tuossa ekan putken jälkeen sai tehdä, mutta se ei sinällään ollut mitenkään erityisen vaikeaa, koska koira kuitenkin oli putkessa silloin, kun puolenvaihdos tehtiin.

Tarkoituksena oli, että ohjaaja ei saa edetä kolmosesteen ohi nelosesteelle, vaan nelosesteen jälkeen oli namilautanen, jonka jälkeen koira kutsuttiin taas vitosesteen yli palkattavaksi. Heti ekalla kerralla Akira irtosi niin hyvin, että unohdin edes ohjata, kun koira vain singahti yli esteiden. Akira osasi myös hienosti tulla vitosesteen yli suoraan luokseni, ja vauhtia piisasi! Onnistuin kuulemma myös ohjauksellani korjaamaan Akiran reittiä heti ykkösesteen jälkeen, kun se meinasi lähteä kaartamaan väärään suuntaan. Itsehän en vielä kykene havainnoimaan omia kehonasentojani tai ohjaustani yleensäkään, joten ihan positiivista, että jokin menee oikein, vaikka en itse vielä huomaakaan että mikä.

Viime viikolla kontaktitreeniä tehdessä jouduin käyttämään hihnaa apuna ihan jo turvallisuussyistäkin. Eilen kuitenkin pystyin jo siirtymään paikasta toiseen ilman, että minun tarvitsi ohjata Akiraa pannasta. Kävipä jopa niin, että sain kutsuttua palkkaamisen jälkeen nuuskuttelemaan jääneen koiran luokseni vitos- ja kutosesteen väliltä, kun itse olin jo ekan hypyn luona. Se, että Akira tulee luokseni vapaana vaikka lähellä on paljon muita koiria ja yleensäkin kiinnostavia tutkimuskohteita, on minulle iso erävoitto. Se on jotain sellaista, mitä olen toivonutkin. Täydellistä ei toki tämäkään vielä ole, mutta selvästi parempaan päin ollaan menossa. 

Tykkäsin eilisistä treeneistä ihan mahottoman paljon. Akira tarvitsee irtoamistreeniä ja minä tarvin varmuutta meidän yhdessä tekemiseen. Tällaiset yksinkertaiset harjoitukset, joissa Akira saa vauhdin päälle ja minä saan kokemuksen että me voidaan onnistua, ovatkin juuri sopivia tähän suoritusvarmuuden lisäämiseen. Minun ei tarvitse jännittää sitä, muistanko radan oikein ja osaanko ajoittaa valssit tai muut kohdilleen, vaan saan rentoutua ja nauttia yhdessä tekemisestä. Ohjaajakin kehui, että Akiralla alkaa selvästi olla motivaatiota tähän hommaan. Sen pystyy minustakin nyt hiljalleen huomaamaan. Motivaatio ja toistonkestävyys, niissä molemmissa on menty talven aikana eteenpäin. Nyt onkin tosi hyvä mieli ja into taas kohdillaan. Tätä lisää meille, kiitos!

Ei, tarkoitus ei ole seurata vaan kulkea mukana.
Ja kyllä, olen tyylikkäänä, kiitos autoon unohtuneiden ulkoiluhousujen.