Reissailua pohjoisesta etelään

Pahoittelut siis tästä taannoisesta päivityskatkosta! Akiran arki on viime viikkoina sisältänyt niin paljon toimintaa, että vaikka olemmekin käyneet treeneissä säännöllisesti (paitsi juhannuksen jälkeisellä viikolla, kun olimme Lapissa), niin en itse ole ehtinyt päivittämään.

Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Vietimme noin puolitoista viikkoa Lapissa, ja se oli kyllä Akiralle mieluisaa aikaa. Akira sai olla lenkeillä vapaana kulkiessamme lähes lapsuudenkotini takapihalta lähtevällä lenkkipolulla ja metsäteillä emmekä kohdanneet muita ihmisiä. Lain kannalta lienee tarpeellista lisätä, että Akira pysyttelee hyvin lähellä ja tulee luo kutsuttaessa, joten lain maininta "välittömästi kytkettävissä" täyttyy sen puolesta. Lisäksi minusta hassua on se, että tuolla liikkuessamme emme ole metsissä kohdanneet esimerkiksi pesiviä lintuja. Liekö sitten syynä se, että kun metsää on paljon, niin linnut löytävät helposti niin kaukaiset ja suojaiset pesintäpaikat, että niihin ei lenkkeilijät oikeastaan törmääkään? Kun Akira kirmaa vapaana varpujen joukossa ja hepuloi eestaas vierelläni, sen ilmeestä tulee esille kyllä jotain sellaista, jota itse voisin kutsua onnellisuudeksi. Ja se, jos jokin, tekee hyvän mielen myös emännälle!

Kaivuuhepulit

 

Suuhun mennyt hiekka ei maistunut hyvältä

 

 

 

 

Emäntä ja koira, joka heti alkumatkasta kävi hankkimassa patikointireissulle
sopivan asun pyörimällä jossain epämääräisessä

Lapin reissulta kotiuduttuamme ehdimme levätä kotona muutaman päivän ajan ennen kuin lähdimme uudelle matkalle, tällä kertaa kohti Vantaata. Reissu tehtiin autonvaihtoa silmällä pitäen, elokuussa kun työmatkani pitenee varsin paljon ja sen vuoksi aiheellista oli vaihtaa bensakone dieseliin. Sopiva auto löytyi Tuusulasta, ei sen lähempää. Päätimme yhdistää sukuloinnin tähän reissuun, joten kävimme tapaamassa myös serkkuani. Hänen vanhempi koiransa on tavannut Akiran ennenkin, ja poikien leikit ovat menneet hyvin yksiin. Niinpä emme olleet ennalta kovinkaan huolissamme siitä, miten yöpyminen heidän luonaan sujuisi.

Sittemmin serkulleni on tullut myös toinen koira, nyt noin yhdeksän kuukauden ikäinen narttu. Koirat pääsivät ensin tutustumaan toisiinsa pihalla ennen kuin siirryimme aidatulle takapihalle. Akiralle on jäänyt kevyt varautuneisuus itseään isompia koiria kohtaan, kiitos viime vuonna tapahtuneen seefferi-episodin. Akiran on ensin hieman tutustuttava itseään isompiin koiriin ennen kuin uskaltaa lähteä mukaan leikkiin. Serkkuni narttukoira puolestaan on vielä hieman nuoruudenhöselö eikä hallitse koirien etikettiä vielä täysin. Tämän vuoksi Akiran ja nartun sukset menivätkin hieman yllättäen ristiin. Akira oli lähtökohtaisesti epävarma joutuessaan näiden kahden koiran reviirille eikä ymmärtänyt nartun tapaa tulla leikissä suoraan päin.

Alussa Akira lähti innoissaan mukaan juoksu- ja painileikkeihin, mutta sitten alkoi ahdistua, kun uusi leikkikaveri ei kunnioittanutkaan Akiran henkilökohtaista tilaa, vaan hyppi innoissaan päälle Akiran viesteistä huolimatta. Niinpä Akiran leikkihalut lopahtivat ja Akira yritti siirtyä sivuun leikeistä seuratakseen, ovatko nämä kaksi koiraa varmasti luotettavia kavereita. Akira yritti viestiä kaipaavansa tilaa muun muassa välttämällä katsekontaktia, kääntämällä päätä ja sen jälkeen koko kroppaansa pois päin nartusta ja myös kävelemällä pois. Narttu ei kuitenkaan ymmärtänyt tätä, vaan leikki-innostuksessaan hyppi jatkuvasti Akiran päälle.

Lopulta Akira otti äänen käyttöön ja komensi narttua haukahtamalla ja vilauttamalla hampaita. Tämäkään viesti ei toiminut. Verrokkina: esimerkiksi kun Akira leikkii kaverini kultaisennoutajan kanssa, Akira komentaa toista kultsua juuri tällä tavoin haukahtelemalla, jolloin toinen koira ymmärtää, ettei sen enää tulisi käydä niin voimakkaasti päälle leikissä, koira antaa tilaa Akiralle ja niin leikki jatkuu taas molempien koirien juostessa ja painiessa innoissaan. Tällä kertaa tämä ei kuitenkaan toiminut, vaikka Akira yritti samaa lukuisia kertoja. Lopulta narttukin hermostui tähän rähähtelyyn, ja koirat ottivat yhteen. Tuon jälkeen erotimme koirat vähäksi aikaa. Kun päästimme ne irti, Akira hakeutui sivuun pötköttelemään ja seurailemaan kahden muun koiran leikkejä. Aina ajoittain koirat kävivät kutsumassa Akiraa leikkiin, mutta Akira ei innostunut. Narttukin meni aina ajoittain Akiran luo kippuraansa kieputtaen ja nuoleskeli Akiran suupieliä. Akira kuitenkin kaipasi vain tilaa rauhoittua, eikä lähtenyt mukaan. Koirat painivat sitten kahdestaan ja Akira rauhoittui sivussa.

Seuraavana aamuna koettiin edistysaskel: Akira alistui selvästi nartulle heittäytymällä selälleen ja tämän jälkeen kaikki kolme koiraa juoksivat innoissaan ympäri pihaa. Leikki sujui hienosti ja kaikilla vaikutti olevan hauskaa, Akirakin suorastaan hymyili pinkoessaan korvat päätä myöten joukon kärjessä. Jossain vaiheessa leikki vaihtui painiksi, joka sekin sujui hetken ajan ihan hyvin. Sitten tilanne kuitenkin muuttui: Akira jäi jotenkin ikävästi kahden koiran väliin puristuksiin, ei päässyt mitenkään siitä pois ja ahdistui molemmista suunnista tulevasta paineesta. Lopulta Akira taas rähähti tilaa vaatiakseen, narttu vastasi tähän ja yhtäkkiä koirat olivatkin toistensa kimpussa. Erotimme koirat, jotka lähtivät ontuen pois paikalta. Akira ontui toista etutassuaan, josta ei kuitenkaan tunnustelemalla löytynyt mitään erityisen arkaa paikkaa. Olkavarren yläpuolelta löytyi piste, jota painamalla Akira jäykisti tassunsa. Tulkitsimme, että kyse on vain lihaksen venähdyksestä. Ontuminen menikin pian ohi ja koira vaikutti olevan ok. Pidimme nyt kuitenkin koirat erillään toisistaan, koska Akira oli mielestäni saanut kokea painetta jo enemmän kuin tarpeeksi.

Paria tuntia myöhemmin löysin Akiran takareidestä reiän. Kulmahammas oli selvästi mennyt ihosta läpi. Hammas ei kuitenkaan ollut uponnut syvälle, sillä reikä oli melko pieni. Todennäköisesti se oli syntynyt tilanteessa, jossa narttu otti Akiraa kiinni jalasta ja Akira potkaisi takajaloillaan voimakkaasti. Akira ilmeisesti oli vain ehtinyt itse nuolla haavan puhtaaksi niin, että emme löytäneet sitä ensimmäisessä tarkistuksessa. Mietimme hetken, pitäisikö koiran kanssa lähteä eläinlääkärille haavan liimaamiseksi. Päädyimme kuitenkin siihen, että putsailemme sitä ensin itse, haava kun ei ollut mitenkään iso, vaikka toki säpsäyttikin, kun sen ensimmäisen kerran löysin. Leikkasimme karvat haavan ympäriltä lyhyiksi, puhdistimme haavan Betadinella ja laitoimme päälle Bepanthenia. Teimme saman uudelleen vielä ennen kuin lähdimme ajamaan takaisin kohti Oulua. Näillä eväillä haava parani hienosti eikä se häirinnyt koiraa itseään juurikaan. Onni oli siis mukana näiltä osin.

Jälkikäteen voi toki miettiä, että ehkä olisi pitänyt erottaa jo koirat etukäteen, ennen kuin molemmat ehtivät hermostua tuolla tavoin. Tätä en kuitenkaan tehnyt, koska uskoin että narttu oppisi parhaiten juuri siitä, kun Akira haukahtamalla vaatii tilaa itselleen. Narttu kun selvästi tarvitsi treeniä toisen koiran elekielen lukemisessa, ihan kuten Akirakin tarvitsi samanikäisenä. Lisäksi aina ajoittain käyntiin lähteneet leikit antoivat viitteitä siitä, että koirilla olisi mahdollisuudet onnistua yhteisleikeissään. Molemmat ovat kuitenkin koirasosiaalisia ja innokkaita leikkijöitä. Akiralla ei myöskään ole ollut vastaavanlaisia ongelmia koirapuistoillessaan, koska Akira yleensä saa kaipaamansa tilan ihan vain kävelemällä pois tilanteista. Pari kertaa Akira on ottanut toisen koiran kanssa yhteen, kun toinen samanikäinen uros ei ole antanut Akiran väistää, vaan on aina toistuvasti kiertänyt Akiran eteen hampaitaan näyttämään. Lyhyesti sanottuna: Akiran pinna on mielestäni melko pitkä, mitä tulee muiden koirien kukkoiluun, mutta loputtomasti Akirakaan ei enää nykyään perseilyä muilta koirilta siedä. Ensi kerralla kuitenkin varmaan puutun tilanteeseen jo varhaisemmassa vaiheessa.

Onneksi reissu ei kuitenkaan ollut pelkästään näiden huonojen kokemusten täyttämä. Saapumisiltanamme Akiran velipoika Xavi nimittäin tuli tapaamaan meitä. Pojat eivät ole tavanneet sitten luovutusiän, mutta heti ensimmäisestä sekunnista lähtien niillä klikkasi. Molemmat olivat todella innoissaan toisistaan, olisivat heti alkaneet leikkimään jo hihnassa ollessaan eivätkä hampaat vilkkuneet koko tapaamisaikana muuten kuin puhtaassa leikkimielessä.

Veimme pojat koirapuistoon, jossa ei onneksemme ollut pienten puolella muita koiria. Pojat leikkivät innoissaan reilusti yli tunnin ajan ja olisivat mieluusti jatkaneet pitempäänkin. Xavin emännän kanssa jutellessani huomasin, kuinka samanlaisia pojat ovat, ja huomasihan sen toki niitä seuratessaankin. Fyysisesti selvin ero oli turkissa: Akiran turkki on tosiaan pitempi, pehmeämpi ja epätasaisempi kuin muilla shiboilla. Akira myös vaikutti aika pökkelöltä veljeensä verrattuna, minkä vuoksi laitoimmekin ruuan määrän suhteen paremmat rajat kotiin palattuamme. Kokonaisuudessaan tämä tapaaminen oli aivan huippu, ja siitä nauttivat selvästi sekä koirat että omistajat. Iso kiitos siis Idalle tapaamisen järjestämisestä!

Alla kuvapommitus poikien leikkituokiosta. Akira on pannattomana, Xavilla on valjaat. 

 

 

Akira levitoi

Seuraavaksi teen sitten päivtyksen viime aikojen treeneistä. Olenkin niistä aika innoissani, ollaan nimittäin otettu kosketuskeppi taas käyttöön ja se tuntuu toimivan paremmin kuin hyvin!