Akiran treenisepostukset

Moikka kaikille!

Ajattelin kirjottaa tuon emännän puolesta, koska edellisestä kirjoituskerrasta on taas kulunut ihan liian kauan. Ensin emäntä sanoi, että on liian väsy kirjoittaakseen. Sitten hän lomalla muka halus keskittyä muihin juttuihin. Loman loputtua hän taas oli muka liian kiireinen. Ajattelin sitten, että eihän tästä mitään tule, pakko tarttua ite näppikseen ja naputtaa menemään, ennen kuin kaikki unohtavat tämän blogin! Onneksi olen saanut harjoitusta kirsukirjoituksesta jo pentuna, niin se ei tuota enää hankaluuksia tässä vaiheessa. 

Ennen syyslomaa siis käytiin taas vähän treenailemassa. Huomasin heti, että emäntä vähän ajattelee, että treenistä ei kannata odottaa mitään mahdottomuuksia. Se oli mulle selvä viesti siitä, että nyt on aika näyttää mistä minut on tehty. Oottakaas, tässä jonkunlainen töherrys radasta..

Älkää muuten olettako, että tuossa kuvassa olisi välimatkat kovinkaan tarkasti kohdillaan - koiran askelilla ei pysty mittaamaan matkoja kovin hyvin. ..Varsinkaan, kun pitää juosta samalla TÄYSILLÄ ja yrittää tehä juttuja oikein, että sais vielä herkkujakin joskus!

Nonni, rata oli siis tuollainen. Viimeksihän minä keksin, että oli kiva hypätä vaan joka toinen hyppy. Minusta se toi ihan hauskaa vaihtelua hommaan. Luovuus kyllä kannattaa, on nimittän hauska seurata, miten ihmiset alkaa sen jälkeen häsläämään ja miettimään, että mitähän nyt oikein pitäs tehä! Oli hauska myös suikasta välillä kiinni emännän hihaan koska tiiän, että silleen saa hyvät leikit kentällä aikaiseksi. En vaan oikein ymmärrä, kun välillä emäntä ihan ite vaatii minua leikkimään silleen ja välillä se taas ei käy päinsä - missä logiikka?!

Noh, tällä kertaa sitten pipomies oli laittanu tuon toisen hypyn vielä vähän sivuun, harjoteltais kuulemma muka jotain sivuttaisirtoamista plääplää. Ajattelin, että minäpä hälle näytän, että en ole ihan mikä tahansa shiba, vaan todellinen vauhtishiba, jos vain niin haluan! Kun emäntä sitten antoi minulle ekan hyppykäskyn, minä ampaisin matkaan kuin gepardi konsanaan, hypin kaikki kolme estettä suorastaan virheettömästi ja menin putkeen niin vauhdikkaasti, että emännällä oli työ ja tuska ehtiä putken toiseen päähän ajoissa antamaan namia. Haha, siitäs saitte! Tein saman vielä kaksi kertaa uudestaan. Kyllä minä vaan osaan mennä nopeasti, mutta ei sitä joka kerta jaksa nipottaa! Emäntä vaikutti tyytyväiseltä ja hämmentyneeltä vetäessään minua lelun kanssa ulos kentältä.

En tiiä, mitä se emäntä oikein puuhasi rataan tutustumisen aikana, ei se ainakaan tainnut harjoitella sitä radan ohjaamista niinku pitäis. Kun me nimittäin sitten toisella kierroksella ois saatu jatkaa tuota rataa eteenpäin, niin emäntä alkoi töpeksiä oikein urakalla. Emäntä ei oikein tajunnu, että kyllähän minä seuraan skarpisti ohjausta (ainaki tällä kertaa), ja siksi kun emäntä alkoi liian nopeasti kiirehtiä putken sisäänmenosuulta seuraavan hypyn taa, niin minähän poika pyörähdinki putken suulta takasin ja lähdin matkaan. Ihmiset on joskus niin epäselviä siinä, mitä ne haluaa ja mitä ne ei halua! Sitten se vielä sähläsi valssin kanssa ja plää, totesin sitten lopulta, että ei tästä nyt kyllä tule mitään, pitää antaa emännälle taukoa. Niinpä me sitten parin emännän feilauksen jälkeen vaan treenattiin pussijuttuja lopuksi. Niistä en vielä tiedä mitä mieltä olisin. Aika epäilyttävä laitos se on minun mielestäni! Sellaiset oli ne treenit. Emäntä seposti isännälle treeneistä innokkaasti heti kun kotiin päästiin, joten ilmeisesti se oli mielissään tämän kertaisista spurttailuistani, vaikka ei sen kyllä pitäs omaan panokseensa olla kovinkaan tyytyväinen.

Seuraavalla viikolla sitten olikin sellainen viikko, että emäntä ja isäntä eivät hylänneet minua kertaakaan koko päiväksi yksin. Oli kuulemma loma, ja me lähdettiin viettämään sitä Lappiin. Pääsin ekaa kertaa isännän kanssa kahdestaan metsään nuuhkuttelemaan ja ihmettelemään. Kerron siitä lisää alla olevassa postissa. Putkia ei tullut siis sillä viikolla treenailtua, mutta hyppyjä ehkä senkin edestä.

Tällä viikolla päästiin taas hallille. Enää tuon uuden hallin pohja ei häirinnyt minua, vaikka pakko myöntää, että välillä on mielenkiintoista nuuhkutella, josko sinne vihreän pistelevän nurmikon joukkoon olisi pudonnut vähän herkkuja. Halli on oikeastaan aika jännä pakka, siellä kun on koiria myös viereisillä kentillä ja jotkut niistä koirista haukkuvat _koko ajan_, myös silloin, kun pinkovat radalla mahdotonta kyytiä. En oikein ymmärrä moista räkytystä, eihän sellainen käy päinsä! Noh, minä olen onneksi saanut kiinni jo omasta omanarvontunnostani, enkä anna niille räksyttäjille huomiota. Hah, siitäs saatte!

Hallilla oli vähän samantyyppinen rata kuin edelliselläkin viikolla. Emäntä aina vitkuttelee, ei vissiin halua että me treenattais ekana. Niinpä me oltiin taas viimisiä kentällä. Hassua oli, että kun muut aloittivat radan ekan hypyn takaa, me aloitettiinkin se hypyn ja putken välistä. En tiedä, eikö emäntä oikein ole ymmärtänyt tätä ideaa täysillä, vai mikä hommassa oli ideana, mutta emäntä lähetti ensin minut hyppäämään tuon ekan hypyn väärään suuntaan ja lähti ite juoksemaan eteenpäin samalla käskien minua putkeen. No minähän menin, mutta emäntä sai liikaa etumatkaa ja jatko vaan kovaa kyytiä eteenpäin, kun minä tulin putkesta. Päätin sitten oikasta ja jättää kolmosesteen suorittamatta aikaa säästääkseni. Se ei sitten vissiin ollutkaan hyvä idea, koska emäntä hyppäytti minut vain nelosesteen yli, antoi vähän nakkia ja lopetti siihen. Seurasi lyhyt keskustelu emännän ja pipomiehen välillä. Seuraava yritys meni muuten samoin, mutta tällä kertaa emäntä tajusi jäädä odottamaan minua putken suulle, ohjasi sitten hyppäämään kolmosen ja nelosen ja palkkasi tällä kertaa paljon innostuneemman kuuloisena. Tätä me vähän treenattiin lisää, ja sitten lähdettiin kentältä. Olin kyllä aikamoinen vauhtipeto taas - emäntä ehdottomasti tarvitsee etumatkansa! Minusta tuntuu, että pipomieskin on alkanut tajuta, että kyllä minussa paukkuja riittää, eri asia vain on, viitsinkö tuhlata niitä täällä kentällä.

Toisella kierroksella me aloitettiinkin suoraan vitosesteeltä. Putkeenmenoni ovat alkaneet sujua taas hyvin, enkä oikein ole enää jaksanut jäädä nuuhkuttelemaankaan matkan varrelle. Eihän sitä nimittäin ikinä tiedä, jääkö jostain hauskemmasta paitsi, kun yksin pimeydessä vaan nuuhkuttelee ja emäntä saa sillä aikaa puuhailla omiaan. Juoksin siis putken vauhdilla, etsin heti emännän katseellani putkesta ulos päästyäni ja hyppäsin komeasti sekä kutosen että seiskan, pujahdin seiskan takaa taas kasin eteen... ja pysähdyin, koska emäntä ei vissiin osannut päättää, mitä minun sitten pitäisi tehdä. Tympäsee, kun emäntä omalla kohelluksellaan katkaisee hyvän liidon! No, hyppäsin sitten lopulta laiskasti kasin ja söin nakkini hyvällä ruokahalulla.

Seuraava kerta meni suunnilleen samalla tavoin. Treenattiin sitten vielä vähän ihan vaan seiskaa ja kasia, koska emäntä selvästikään ei oikein tajunnut, että tottakai minä pysähdyn, jos en kunnolla saa tilaa tulla tuolta seiskan takapuolelta kasin etupuolelle. Siinä vaiheessa minä olin jo todennut, että turha vaiva, emäntä on vähän hidas oppimaan ja paras treenata lisää seuraavalla viikolla. Hypin kuitenkin esteet näön vuoksi ja sain sillä tavoin nakkia ja lihapullaa. Pipomies kehui emäntää juuri oikea-aikaisesta valssista seiskan ja kasin välissä, vaikka minun mielestäni hän olisi kyllä saanut kehua minua. Eikö hän huomannut, kuinka iloisena tulin putkesta ja kuinka nopeasti osasin lähteä juuri oikeaan suuntaan, hypätä kutosesteen yli ketterästi, reagoida oikein emännän ohjaavan käden vaihtoon ja vielä epäröimättä hujauttaa yli seiskaesteen? Huh huh, ehkä silmälasit olisivat tarpeen molemmille!

No, kokonaisuudessaan oli ihan kivat treenit, eikä mulla olisi vielä huvittanut lähteä hallilta. Ehkä sitten ens viikolla emäntäkin osaa keskittyä paremmin ite tekemiseen eikä johonki ihan turhaan hermoiluun. Onhan se siinä jo vähän parantunut, eikä minun tarvi enää jatkuvasti olla lohduttamassa ja rauhoittelemassa sitä, mutta välillä vissiin mopo karkaa käsistä. Emäntä vois ehkä joskus käydä treenaamassa ilman minua, niin se ei sitten tuhlais mun aikaa sähläillessään. Voisin käyttää senkin ajan hyödyksi esim. nukkuen tai luita järsien.

Semmosta tällä kertaa. Katsotaan, pitääkö minun tuurata emäntää seuraavallaki kerralla, vai joko se saisi ite kirjoiteltua. Nuuhkutuksiin!

-Akira