Tässä rinnakkaispostaus yllä olevalle agilitysepostukselle. Ajattelin, että kirjotan nyt kaikista tarpeellisista jutuista kerralla, niin pääsette saman tien kärryille kaikesta siitä hienosta, mitä olen viime aikoina puuhaillut.
Kun muutin tähän perheeseen yli vuosi sitten, minulle alettiin heti opettaa, että minä en saisi hätyyttää kahta perheessä asuvaa luppakorvaista yrmyotusta. Nuo otukset eivät pidä mitään ääntä, eivät heiluta häntää, eivätkä vastaa leikkiinkutsuihini. Kerrassaan hämmentäviä kavereita! Vaikka niiden pehmoiset pyllytupsukat kovasti houkuttelevat minua leikkiin, olen oppinut, että näitä otuksia ei passaa mennä maistelemaan eikä muutenkaan liiaksi häiriköimään. Oli minun silti pakko tehdä sama mitä olen tehnyt jo pari kertaa aiemminkin kun olemme olleet Lapin vierailulla. Murtauduin nimittäin salaa pupuaitaukseen ja voi kuinka nautin, kun isäntä löysi minut sieltä pötköttelemästä pupujen vierestä! Tuo hämmentynyt huudahdus emännälle ja tämän yhtä hämmentynyt vastaus ovat aina sulosointuja korvilleni. Vaikka olen jo monta kertaa osoittanut käytöstapani, niin silti he aina ihmettelevät. Olen ilmeisen arvoituksellinen ja yllättävä.
Minulta siis on kielletty itseäni pienempien kiusaaminen, mutta nyt emäntä ja isäntä muuttivat taas pelisääntöjä. He nimittäin päättivätkin, että minut viedään metsään etsimään sopivia eläimiä jahdattaviksi. En ole ikinä ennen ollut sellaisissa puuhissa, joten viikkoni oli kertakaikkien jännittävä.
Homma alkoi sillä, että minut vietiin jollekin omituiselle soramontulle. Siellä emännän isä paukutteli jotain ihmeellistä vekotinta kun emäntä ja isäntä kävelyttivät minua ympäriinsä. Eihän minua sellaiset säikytä, johan minä olen selvinnyt monenlaisesta räiskeestä ja paukkeesta aiemminkin! Minä poika vaan lorottelin menemään pienten männyntaimien päälle ja samalla katselin olkani yli selvittääkseni, mistä se ääni oikein tuli ja mitä ihmettä se tarkoitti. Se se vasta erikoista olikin! Niinpä isäntä ja emäntä totesivat, että olen valmis metsään seuraavana päivänä.
Niin me sitten isännän kanssa kahdestaan lähdettiin ihan uuteen paikkaan. Siellä me samoiltiin metsässä, vaikka ilmat olivat kylmenneet yllättävästi. Olihan se jännittävää - jopa niin jännittävää, että en vielä sinä päivänä tohtinut lähteä kovin kauaksi. Pitihän minun päästä varmuuteen, että isäntä ei esimerkiksi eksyisi tai loukkaisi itseään kaikkien niiden oksien ja mättäiden kanssa. Isännällä oli mukanaan samanlainen hassu kepakko kuin millä olin nähnyt edellisenä päivänä paukuteltavan. Ilmeisesti se oli nyt kuitenkin vain jonkinlaista rekvisiittaa, koska kertaakaan se ei päästänyt mitään ääntä. Tai ehkä se oli rikki, mistäs minä tiedän. Pakkasen vuoksi askelten alla katkeilevat oksat saivat aikaan voimakkaan ratinan, joka raikui pitkin metsää. Niinpä kaikki ne linnut, joita näimme, osasivat lähteä meitä karkuun jo kaukaa. Aika tylsää minusta! Pääsinpä kuitenkin näkemään, millaisia lintuja minun haluttiin etsivän. Ja kylläpä ne isoja lintuja olivatkin! Isoja ja tummia, aivan eri luokkaa kuin nämä Oulussa asustavat raakkujat. Huh, sellaisen kanssa kun pääsisi painimaan! Siitä voisi olla jo vähän vastustakin kaltaiselleni suurelle metsästäjälle.
Toisena päivänä ei onneksi ollut enää niin kylmää, mutta lintuja emme nähneet yhtään. Vaan mitäpä siitä, metsässä nuuskuttelu ja juoksentelu ovat ihan mahtavaa puuhaa! Kolmantena päivänä luvassa oli yllätys, emäntä nimittäin tuli mukaan. Emäntä halusi kuvata videon, jossa leikin lumella. Tässä se nyt on. Älkää välittäkö emännän tyhmästä hösötyksestä, en minä tiedä, miksi sen pitää tuommosia pöljyyksiä sopottaa. Emäntä ei myöskään näemmä ole vieläkään oppinut käyttämään tuota kameraa - eka puolisko kun päällä oli manuaalitarkennus eikä emäntä mitään tajunnut tarkennella. Pah!
Kolmantena päivänä näimme vain yhden koppelon. Seki lensi juuri niin, että isännällä ei ollut mitään mahdollisuuksia napata sitä. Oli kuitenkin ihan hauskaa kulkea yhdessä porukalla pitkin metsää. Tällä kertaa kuljin jo laajemmalla alueella. Metsästä ei kuitenkaan löytynyt edes lintujen jälkiä, joten minkäs teet! Isäntä kuitenkin taisi kyllästyä siihen märässä lumessa rämpimiseen, emme nimittäin enää sen jälkeen lähteneet metsään. Hauskaa se silti oli. Ehkä lähden isännän mukaan myös ensi vuonna!
Terkuin Akira
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti