Perhanan persjättö

Tiistaina oli toiseksi viimeinen agilitykerta hallilla. Olin tällä kertaa jo varsin hyvillä mielin kentällä. Tällä kertaa harjoittelimme persjättöä. Persjättöhän on yksi niistä jutuista, joiden harjoittelu meillä on ihan retuperällä. Homma toimii toki silloin, jos minun tarvitsee vain vaihtaa puolta ja etenemislinja jatkuu suorana kuten tuossa videossa.

Jos kuitenkin tarkoituksena on, että koira saadaan kääntymään jyrkästi, niin meillä homma yleensä tyssää siihen. Muistanpa yhdenkin kerran syksyltä, kun treeneissä harjoiteltiin persjättöä. Tuolloin meillä oli Akiran kanssa hommat vielä ihan täysin alkutekijöissä ja oikeastaan käytännössä harjoittelu oli vain sitä, että Akira meni putkeen ja minä olin putken toisessa päässä selkä putkeen päin palkkaamassa Akiraa eri kädellä kuin millä olin Akiran putkeen ohjannut. Muuten treeni taisikin tuolloin olla lähinnä sitä, että yritin saada Akiran edes kerran hyppäämään esteen yli ja sen onnistuttua en yrittänytkään ohjata sitä seuraavalle esteelle, vaan ryntäsin palkkaamaan koiran, koska enempää siltä ei voinut siinä vaiheessa vaatia.

Tämän kerran persjättötreeni tuli siis tosiaan tarpeeseen. Alla näkyy jonkunlainen ratapiirros. Välimatkat ovat taas vain sinne päin, niitä ei siis kannata ottaa liian tosissaan. Tarkoituksena oli siis tehdä persjättö ekaa väliä lukuunottamatta kaikkiin esteväleihin, yhteensä siis neljä kertaa. Jos ohjaaja hoitaa hommansa oikein, ohjaaja liikelinja on paljon suoraviivaisempi kuin koiran. Tärkeää näin tiukissa koiran käännöksissä olisi ns. lentokonekädet, jotta koiralle viestitään selvästi, mitä on tulossa.

Meillä harjoittelu oli ihan perusharjoittelua persjättöön, en siis päässyt rataa eteenpäin. Tämä johtui paristakin eri syystä. Ensinnäkin, Akira painoi menemään taas aivan mahdotonta vauhtia (ainakin minulle se on mahdotonta), eikä minulle siis jäänyt juuri tilaa epäröinnille. Toisekseen, myös fyysisesti tilaa persjätölle oli minun makuuni liian vähän. Koska Akira liikkui todella vauhdikkaasti, minäkin pyrin olemaan vauhdikas ja niinpä sitten etenin kerta toisensa jälkeen ihan liian pitkälle, en siis yksinkertaisesti mahtunut tekemään persjättöä siinä välissä, jossa se olisi pitänyt saada tehtyä. Kylläpä helpottaisi tässä vaiheessa, jos koira olisi hitaampi! No, ehkä tämä on positiivinen ongelma, sillä juuri vauhdista näkee, että Akiran motivaatio on ihan eri tasolla kuin syksyllä. Nyt pitäisi vain saada minun kuviot kohdilleen, niin päästäisiin eteenpäin!

Positiivista meidän harjoittelussa oli, että Akira kuulemma lukee ohjaustani todella tarkasti. Niinpä jos itse luottaisin sen tekemiseen enemmän, me saataisiin juttuja tehtyä ihan hyvinkin. Toisella ratakerralla treenasimme niin, että kouluttaja piti Akiraa nelosesteen edessä, minä menin nelosen taa odottamaan, tein persjätön että sain Akiran hyppäämään vitosen ja menin palkkaamaan persjätön perusharjoittelutyyliin vasemmalla kädellä putken eteen. Jossain välissä Akira tosin lopetti persjättööni reagoimisen ja jäikin vain napottamaan luokseni. Kokeilimme eri tyyleillä useamman kerran, mutta sama vain toistui. Siinä vaiheessa kouluttajammekin totesi, että nyt hän ei ihan ymmärrä Akiran ajatuksenjuoksua ja että miksi se tekee niin kuin tekee vaikka perusteet ovat hallussa. Hupaisaa mielestäni, Akira saa muidenkin kuin minun aivot vähän solmuun!

Ekalla ratakerrallamme oli hauskaa myös se, että kun päätin muutamien harjoitteiden jälkeen päättää sen kerran ratavuoromme hyvissä ajoin ennen turhautumistani niin Akira oli selvästi eri mieltä. Lähdin kentältä ja kutsuin Akiraa, mutta Akira vain jäi jököttämään lähtöön. Etenin vaikka kuinka kauas ja kutsuin, mutta koira vain seisoi hievahtamatta paikallaan ja tuijotti minua. Lopulta jouduin palaamaan ja hakemaan Akiran mukaani pannasta pitäen. Akira olisi ilmeisesti ollut valmis vielä jatkamaan treenejä. Juuri tätähän tässä haetaan: treenien pitäisi aina loppua Akiran mielestä kesken, jotta sille jäisi tekemisen nälkä kyllästymisen sijaan.

Treenasimme myös keinua kuten edellisviikollakin. Edellisviikolla keinun laskeutuvan pään alla oli maksien pöytä, jonka päälle pää siis laskeutui. Akira suhtautui silloin keinuun aika epäluuloisesti, mutta suostui tekemään sen vaikkakin varsin hitaasti. Tällä kertaa laskeutuvan pään alla oli vanha muurin palikka, jonka päälle pää laskeutui aika kovaäänisesti kumahtaen. Lisäksi pää pääsi laskeutumaan todella alas edellisviikkoon verrattuna. Laitoin heti alusta asti namilautasen laskeutuvan pään kontaktialueelle odottamaan Akiraa. Olipa suunnaton yllätys, kun Akira menikin keinulle todella innokkaasti ja loppua kohden jopa vauhdikkaasti! Vaikka viimeisillä kerroilla keinun pää sai laskeutua melko nopeasti alas, Akira ei kehonkielellään viestinyt kokevansa tilannetta epämukavaksi. Toivotaan, että keinu sujuu yhtä hienosti myös ensi kerralla!

Treenien lopuksi kävin taas vetämässä pientä rallia Akiran kanssa. Se on aina hauskaa, koska Akira todella nauttii siitä vauhdista, jonka se saa päälle näissä vapaamuotoisissa rallatteluissa. Hyppyjä ja putkia ihan siinä järjestyksessä missä sattuu ja sitten vauhdikkaat leikit päälle. Siitä jää minullekin hyvä mieli. Tämän hyvän mielen turvin haimme kesän treeniryhmään samalle kouluttajalle, Janille, joka meitä nytkin on suunnilleen puolet ajasta ohjannut.

Terveyspuolesta en olekaan antanut pitkään aikaan tilannepäivitystä. Viimeksi olen tainnut kirjoittaa siitä, kuinka päädyimme (eläinlääkärin kanssa yhteistuumin tilanteesta keskusteltuamme) kokeilemaan erityisruokavalion ja Propalinin lopettamista, koska koin, että virtsakiteitä ehkäisevät nappulat olivat suurin syy Akiran kastraation jälkeiseen virtsankarkailuun. Kastraationhan pitäisi katkaista tulehduskierre, ja juuri tulehduskierre oli aiemmin aiheuttanut Akiralle tahatonta sisälle pissailua. Kun pissailu jatkui ja ongelma tuntui vain pahentuvan kastraation jälkeen niin päädyin lopulta yhdistämään ruuan ja ongelmien ilmenemisen toisiinsa. Eläinlääkäri uskoi epäilyjeni olevan aiheellisia ja niin saimme vaihtaa Akiran ruuan.

Akiralle luotiin koirien ravitsemusneuvojan avulla kotiruokavalio, jossa päivän energiasta noin 60 % tulee lihasta ja 40 % hiilareista. Olemmekin nyt sitten kokkailleet Akiralle millon kaurapuuroa, milloin makaronia ja milloin riisiä lihan kylkeen ja hyvin on maistunut. Akira söisi tätä ruokaa niin paljon kuin sille vain antaisi! Huonona puolena tässä on se, että onnistuin lihottamaan Akiraa kun testasin, onko meille ohjeistettu ruokamäärä oikeasti se optimaalinen. Ilmeisesti on, sillä Akiran paino nousi kuukauden tai kahden aikana noin kilon verran. Kylkiluut tuntuvat yhä, mutta koira on ehkä vähän turhan massava minun makuuni nykyisellään. Tämä toki on taas pieni ongelma, koska koira ei kuitenkaan ole ylipainoinen. Lähinnä nyt tärkeintä on, että Akira ei enää tästä enempää liho.

Pissaongelmat ovat lakanneet. Joitakin viikkoja ruokavalion vaihdoksen jälkeen tapahtui kaksi todella pientä pissavahinkoa, joista ainakin toista edelsi lähes maaninen luunkaluamissessio. Luun järsiminen sai Akiran todella janoiseksi ja runsasta juomista seurasi pieni pissanlirahdus. En itse tätä nähnyt, vaan kuulin asiasta Tommilta seuraavana päivänä. Myös toisen vahingon näki Tommi, en minä. Nyt emme ole enää antaneet luita iltaisin ja ongelmia ei ole enää ilmennyt. Jotain falskausta rakkopuolella ilmeisesti on, kun tuollaisia vahinkoja tapahtui. Erona aiempaan oli kuitenkin se, että näillä kahdella kerralla pissaa tuli vain ihan vähän, kun aiemmin Akiran koko rakko tyhjeni kerralla. Nyt edellisestä pissavahingosta on aikaa jo noin puolitoista kuukautta, ja Akira on ongelmitta pystynyt pidättelemään aika pitkiäkin aikoja. Tahallaanhan emme tietenkään pakota koiraa olemaan pissaamatta pitkiä aikoja, mutta joskus viikonloppuisin nukumme Akiran kanssa pitkään ja Akira jatkaa unia vielä meidän noustessa aamutoimiin. Akira uinuu rauhallisesti aina siihen asti, kun lähdemme ulos.

Viikko sitten veimme vihdoin ja viimein Akiran kontrollivirtsanäytteen eläinlääkärille. Tulokset olivat sellaiset kuin koiran voinnin perusteella oletinkin: ei tulehdusmuutoksia, ei struviittikiteitä. Jes, ehkä nämä terveysongelmat on nyt tältä erää selätetty! Ilmeisesti nykyinen ruokavalio myös pitää virtsan pH:n sopivana, kerran kiteitä ei enää ole, vaikka erityisruokavaliosta luovuttiinkin. Eläinlääkäri ilmoitti olleensa Royal Caniniin yhteydessä näistä meidän ruokavaliohavainnoistamme (ongelmia aiheuttanut ruoka oli RC:n kallista eläinlääkäreissä myytävää murkinaa), mutta sieltä ei ollut vielä toistaiseksi reagoitu mitenkään.

Yllä olevassa videossa näkyy Akiran kokema jännittävä hetki kotipihallamme, jonne pääsiäisen jälkeen oli pudonnut yksinäinen höyhen. Tämä tällaisena välipalana ja tuoreiden kuvien korvikkeena, olkaa hyvät!

Ilmoittauduimme Akiran kanssa kesäkaudelle myös rallytokon alkeiskurssille. Vähän jännittää, mutta ajattelin kuitenkin antaa tällekin mahdollisuuden. Ehkä rallytokossa omat kämmini eivät korostu yhtä voimakkaasti kuin agilityssa? Kouluttajana toimii Sonja, joka siis on tämän talvikauden ajan meitä ohjannut yhdessä Janin kanssa. Uskalsin ilmoittautua vasta juteltuani Sonjan kanssa ja vähän tarkkailtuani, millaisia reaktioita pohdiskeluni osallistumisestamme aiheuttaa hänessä.

Nyt meidän pitää sitten Akiran kanssa vain hinkata seuraaminen kohdilleen. Akirahan tarjoaa seuraamista (vieläpä varsin oikealla kohdalla, toki etäisyyttä vielä vähän haetaan) varsin innokkaasti lenkeillä. Palkkaan Akiraa milloin kävyillä, milloin lumipalloilla, milloin lapasilla ja milloin ihan vain pienellä painileikillä. Ilmeisesti nämä ovat riittäviä palkintoja, koska joskus Akira kulkee jatkuvasti vasemmalla sivullani kontaktia aktiivisesti ottaen. Joskus kun isäni käytti Akiraa lenkillä, hän oli ihan ihmeissään kun Akira jatkuvasti kulki hänen vierellään kontaktia ottaen. Äitini sentään oli tajunnut, että nyt taitaa olla kyse jostain koulutukseen liittyvästä jutusta. Lopulta Akira oli luovuttanut, ei ollut mies tajunnut, että noin hienosta toiminnasta pitäisi jotenkin palkita! Nyt siis pitäisi kehitellä tätä innostusta vähän eteenpäin ja liittää sitten käsky tähän. Meillä on aikaa reilut kolme viikkoa, joten katsotaan, mihin päästään!